Kesäloma kuuluu kaikille – osa 2, yrittäjän loma, onko sitä?

24.06.2019, Jaana

Kirjoitin aiemmin kesäloman tärkeydestä uranvaihtajille, työnhakijoille. Moni työnhakija pohtii, että voinko jäädä lomalle projektistani, mitä menetän, jos jään. Sama pyörii monen pienyrittäjän mietteissä. Kuinka suunnittelen ja toimin, että voin jäädä lomalle? Tai tarvitsenko edes lomaa, kun teen juuri sitä mitä haluan ja mistä nautin – kuuluisa yrittäjän vapaus!

Edelleen olen samaa mieltä, että kesäloma kuuluu kaikille, myös pienyrittäjälle, ja väitän että hyvällä suunnittelulla se on myös mahdollinen.  Se on päätettävä asia, hyväksyttävä asia, ja ennen kaikkea kai suunniteltava asia ja itsensä tuntemista. Osa meistä tarvitsee sen kaksi-kolme viikkoa yhtäjaksoista lomaa, osalle riittää mahdollisuus pitää pidennetty viikonloppu silloin tällöin. Tärkeintä on, että yrittäjä ei jätä lomaansa viettämättä omaa jaksamistaan uhmaten. Ja että yrittäjäkin muistaa, että ne läheiset, perhe ja ystävät kaipaavat myös yrittäjän vapaa-aikaa, yhdessä olemista.

Lomailevalle yrittäjälle ei palkkaa tule, eikä lomarahoja – toisen maksamana. Yrittäjä on niistä itse vastuussa.  Tässä tullaan suunnitteluun: kyvykkyyteen (ja haluun) täyttää vuosi etukäteen niin että heinäkuussa voi lomailla pari viikkoa. Ja mitä kummaa, jouluna vielä lisää yhden viikon! Tieto siitä, että et tällöin ole tapaamassa asiakkaita, et myymässä tuotteita etkä palveluita tulee tiedottaa ajoissa asiakkaille, suunnitella yhdessä heidän kanssaan aikataulutus, niin ennen lomaa kuin loman jälkeen: mitä teemme ja milloin, pärjääthän lomani aikana?  Loman aikainen työ tehdään ennen ja jälkeen lomaa. Varmasti myös oman arvomaailman kanssa saa käydä keskustelua: kuinka paljon pienempää tulotasoa lomani tietää? Kuinka paljon enemmän voisin tehdä töissä ollessani? Eli on päätettävä, mitä minä oikeasti haluan, loman plussat ja miinukset. On uskottava itseensä ja palveluunsa, asiakkaat eivät katoa loman aikana.

Lyhyestäkin lomasta on hyötyä! Oman hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että annamme aivoillemme lomaa. Tämän päivän työelämä vaatii jatkuvaa saatavilla olemista, sen tiedetään väsyttävän itse työtä enemmän. Työkuormituksesta onnistunut palautuminen edistää ihmisen hyvinvointia ja toimintakykyä, antaa tilaa luovuudelle ja saa yritystoiminnankin kenties entistä parempaan loistoon.  Palautumista tapahtuu niin lyhyempien taukojen kuin lomien aikana, se edellyttää irrottautumista työstä ja saman aikaisesti voimavarojen täydentämistä.  Rohkaisen siis laittamaan työsähköpostiin merkinnän lomasta ja lomalta paluusta, nauttimaan aikatauluttomuudesta. Hyvää kesää!